Neoen ja Davvi Metsä tekevät yhteistyötä uusiutuvan energian hankkeissa

Uusiutuvan energian yhtiö Neoen löysi Davvi Metsästä strategisen kumppanin Pohjois-Suomen uusiutuvan energian hankkeille. Yhteistyön tuloksena on laitettu vireille useita tuulivoimahankkeita.
Neoenin ja Davvi Metsän yhteistyön alku oli sattumaa, mutta sen jälkeen synergiaetuja on haettu aktiivisesti.
– Yhdessä hankkeessamme Davvi Metsä sattui olemaan maanomistajan roolissa mukana. Siinä huomasimme, että meillähän on paljon yhteisiä kosketuspintoja ja kummallakin on vuosikymmenten päähän katsova liiketoimintamalli, Neoenin projektijohtaja Arto Hirvonen sanoo.
Nykyään Davvi Metsä aktiivisesti etsii ja tarjoaa sopiviksi katsomiaan maa-aloja uusiutuvan energian hankkeisiin. Yhteistyö on mahdollistanut jo useamman käynnistetyn tuulivoimapuistohankkeen, joiden yhteenlaskettu potentiaalinen energiantuotannon kokoluokka pyörii sadoissa gigawattitunneissa.
– Vihreän siirtymän mahdollistaminen on osa liiketoimintaamme ja suhtaudumme näihin hankkeisiin myönteisesti luonnollisesti reunaehdot huomioiden. Tuuliset ja kaukana asutuksesta sijaitsevat maa-alueemme sopivat isompienkin hankkeiden tarpeisiin. Neoenin kanssa tekemämme yhteistyö on hyvä esimerkki siitä, miten me maanomistajana voimme aktiivisesti edistää vihreän siirtymää, Davvi Metsän maankäyttöasiantuntija Antti Hiltunen sanoo.
Davvi Metsän ja Neoenin intressit osuvat hyvin yksiin erityisesti tuulivoimapuistojen kohdalla. Tuulivoimapuistoissa koko hankkeelle varatusta maa-alueesta tarvitaan voimaloiden, teiden ja muun infrastruktuurin käyttöön noin kaksi prosenttia pinta-alasta. Loput pinta-alasta voidaan pitää metsätalouden toimenpiteiden piirissä.
Ammattimainen ankkurimaanomistaja auttaa hankkeiden toteutumisessa
Neoenillä on koettu hyödylliseksi malli, jossa Davvi Metsä suurena metsänomistajana on hankkeen keskeinen ankkurimaanomistaja, jonka johdolla hanketta viedään eteenpäin.
– Aina tarvitaan alullepanija, ja mitä isompi maanomistaja on kyseessä niin sitä suurempi vaikutusvalta sillä on toteutukseen. Ja kun Davvi Metsän kanssa saa neuvottelut maaliin, niin tietää että siinä saa kerralla ison alueen eli se todellakin kantaa hedelmää, Hirvonen sanoo.
Tällä hetkellä Davvi Metsä on Hirvosen mukaan yksi Neoenin merkittävimmistä strategisista kumppaneista. Yhtiöiden välillä käydään säännöllistä yhteydenpitoa vireillä olevien hankkeiden etenemisestä ja uusista avauksista.
– Keskustelumme on avointa ja sopivan maanläheistä. Davvi Metsän ammattimaisuudesta on hyötyä, kun neuvottelut etenevät suoraviivaisemmin. Liiketoimintaa tekevänä yhtiönä heillä on sopimukset ja toimintamallit kunnossa, Hirvonen kiittelee.
Davvi Metsälle on tärkeää, että uusiutuvan energian ja muun vihreän siirtymän hankkeet toteutetaan vastuullisesti ja luontopositiivisuuteen tähdäten. Hirvonen kertoo, että Neonenin uusiutuvan energian hankkeissa vaikutukset ovat aina hiilipositiivisia. Rakentamisen vaikutukset alueen luontoarvoihin ja biodiversiteettiin ovat mukana hankkeiden vakioselvityksissä. Niiden perusteella laaditaan tapauskohtaiset biodiversiteetin suojelustrategiat.
Lisätiedot:
Antti Hiltunen
Maankäyttöasiantuntija, Davvi Metsä Oy
050 449 1018
antti.hiltunen@metsagroup.com